tiistai 29. toukokuuta 2012

End of the last week

Vielä hieman viime viikonlopusta ! :)

Viikonloppu alkoi mulla siis perjantaina aamuvuoron jälkeen, eli kolmelta. Illasta menin Helillä käymään ja hups, kohta istuttiin taksissa ja käytiin parin biisin verran laulamassa karaoookea. Hetki käytiin Haben kyydissä, ja sitte pyörähdettiin tanssimassa..

Tämä meijän pitää aina saaha laulaa sillon harvoin ku käydään omaa olohuonetta kauempana laulamassa.

Lauantai. Ensin nukuin reippaasti iltapäivälle.. Kun olin herännyt horroksestani, bloggailin vähän ja löysin pari uutta mielenkiintosta blofia. Näin Jossua ja käytiin vähän ajelemassa. Ja ulkona oli niiiiin mahtava sää!! Käytiin myös pikasesti Elinalla kyläilemässä, kunnes mulla tuli jo kiire käymään kaupassa, suihkussa ja lähtemään meidän illan viettoon.

Noin kahdeksan aikana pakattiin asiaan kuuluvat juomat, iso peitto, tyynyt ja kännykkään kaijuttimet ja suunnattiin Kauniille Paikalle. Tarkotus oli mennä Kylpyläsaareen mutta sinne ei enää päässytkään.


 Solen skiner!



Kovin kauaa tuolla ei viihdytty, ku aurinko ei enää paistanu ja alko tulla kylmä.. Hankittiin kyyti ja mentiin Helin kämpille jatkamaan istumista. Juteltiin kivoja, kaikkia maan ja taivaan väliltä. haa<3
Ku kello alkoi olla tarpeeksi paljo, lähdettiin -yllätys yllätys- tähän meijän paikalliseen NightClubiin. 

Uus kesäkumibiisi.. Ja tästä tulee väistämättä mieleen yks meidän oma insidejuttu.

Oli paljonpaljon tuttuja ja tuli tosiaanki tanssittua. Yön päälle käppäilin kotiin ja rupesin nukkumaan.

Sunnuntaina nukuin taas lähemmäs kolmeen. Heli ja Hanna oli menny jo aamusta rannalla 
 ja pikasen suihkun jälkeen menin perässä. Haettiin pizzaa ja nautittiin mahtavasta säästä. Oli niin kesäfiilis.

 

 Pieni sävyero ?

 Sitte olin lähössä Saaresta, ja vierestä lähtevä auto vei mun diudin takapuskurista maalit.. Tyyppi ei jääny edes paikalle vaikka nousin autosta ja viitoin sille. Lopulta sain sen kuitenkin puhelimella kiinni ja asia saatiin nätisti sovittua.
Sunnuntaina illasta käytiin vielä Tonin kans Marjuskassa yhdellä, ja sitte pitiki jo lähteä nukkumaan, koska maanantaina oli edessä työpäivä!

2 kommenttia: